Silverchair - Too Much Of Not Enough

Blind white lies and shallow truth
Broken strings and stolen youth
I've seen too much of not enough

Reilu viikko takana tässä talossa, jossa on vain kaksi asuntoa ja vartija. Olo on jatkuvasti yksinäinen. Täällä ei ole tuttuja joita tervehtiä; naapureitakaan en ole nähnyt. On vain videovuokraamo, ravintoloita sekä muutama supermarket aivan vieressä. Niistäkään en ole löytänyt turvaa.

Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, sunnuntai, maanantai, tiistai. Päivien lista on lohduton. On vain kaksi päivää, joina en ole kumartunut posliiniastian ylle. Niinä päivinä minä sanoin rakkaalle hyvää yötä ja ennakko-odotuksista huolimatta tunsin itseni onnelliseksi. Kävimme Helsinki Shooting Clubilla ja jopa ulkona syömässä. Minulla oli turvallinen olo, vaikka kaloreita kertyi ja liikunta jäi vähäiseksi.

Minä olen koettanut täyttää tätä taloa ja itseäni ruualla. Olen odottanut euforiaa ja yksinäisyyden katoamista, mutta kohdannut vain kipua, ahdistusta ja kyyneleitä. Kylpyhuoneen lattialla minulla on ollut aikaa pohtia omaa minäkuvaani, kehonkuvaani sekä suhteitani itseeni ja muihin. Tunteet ovat lentäneet laidasta laitaan eivätkä ne ota asettuakseen.

Pink - Leave Me Alone (I'm Lonely)

Go away
Come back
Why can't I just have it both ways

Minulla on valtavasti ajatuksia kirjoitettavaksi näiltä hiljaisilta tunneilta - eiliseltä ja tältä päivältä. Mutta minulla ei ole sanoja. On vain merkkejä, jotka eivät tarkoita mitään. Minulla on liikaa sanottavaa, jotta sen voisi verhoilla kauniisti. Liikaa ajatuksia joista ei koskaan tule lauseita, kappaleita, merkintöjä.

Olen perfektionisti. Jos en onnistu pääsemään täydellisyyteen, on paras antaa kaiken mennä ja kiertää kaukaa. Se pätee kirjoittamiseenkin. Jos en kykene muodostamaan ajatuksistani täydellistä merkintää, on paras jättää kirjoittamatta tai jättää jälkeensä sanoja, joilla ei ole mitään merkitystä.

Sama kaava toistuu ruokailujen kohdalla. Mikäli en kykene syömään vähin kalorein ja "kauniisti", voin aivan yhtä hyvin ostaa kaupan tyhjäksi ja kuluttaa loppupäivän kylpyhuoneessa. Tämän päivän kauniilla listalla oli vettä, teetä, kurkkua, porkkanaa sekä ruispuuroa. Puolen päivän jälkeen tunsin itseni kuitenkin niin väsyneeksi, että suuntasin kävelykadun toisella puolella olevaan kahvilaan juomaan täysmaitoon tehtyä lattea. Ja nyt tämä päivä on viemärissä.

Olen puhunut tänään sairaanhoitajan kanssa - varasin vihdoin uuden ajan ja päivitin hänen tietojaan. Samoin entisen työnantajan, jonka luokse menen allekirjoittamaan papereita lähipäivinä. Olen hoitanut hurjasti virallisia asioita; eilenkin kävin työhaastattelussa ja peruin toisen samanlaisen, sillä haastattelun lopuksi kuulin saaneeni paikan. Elämäni on siis taloudellisesti turvattu ainakin syyskuuhun asti.

Ylihuomenna tulee rakas ja luultavasti ensimmäistä kertaa minä en olisi valmis ottamaan häntä vastaan. Olen niin väsynyt viime päivistä, etten tahtoisi tavata ketään. Tuntuu oudolta ajatella näin, sillä viimeksi eilen minä itkin omaa yksinäisyyttäni ja pyysin rakasta tulemaan kotiin. "Enää parikymmentä aamua, sitten tämä on ohi." Mutta sehän tässä pelottaakin.

Stella - 25

Onko vielä toivoo?
Jos lujasti tahtoo, kai vuodet meille vaihtuu
Onhan vielä toivoo
Kun lujasti tahtoo, vuodet meille vaihtuu

Viime kirjoituksesta on kulunut monta päivää. Minusta tuntuu kuin olisin velkaa itselleni, kun en ole ehtinyt elää sanoissa. Olen kuljettanut isää pikkujouluihin, maannut rakkaan kainalossa, syönyt ja ollut syömättä. Olen myös itkenyt, loukkaantunut viinanhuuruisista sanoista sekä miettinyt ensi kevättä, sen realistisuutta.

Nyt minä kuitenkin olen yksin. Olen yksin bulimiani kanssa tässä talossa, johon kuuluu Pelkääjän paikalla. On kynttilöitä, paljon teetä sekä Singstar, joka tuo lohtua hiljaisuuteen. Vieressäni kehrää kissa ja puhelimeni näytöllä on edellen numerot 40:29. Viimeisin puhelu rakkaalle sisälsi tunnustuksia ja lupauksia sekä suunnitelmia ensi viikonlopulle. Edessä ovat Hitman, Ben&Jerry's, yllätysillallinen.

Minusta tuntuu, että on aika ottaa lääke ja alkaa odottaa aamua.

Adema - Pain inside

There's pain inside
I can't understand
There's hate in life
That will not go away

Minä olen aamuisin monta tuntia ihan turtana sen lääkkeen takia. Nopeat liikkeet pyörryttävät, olen hidas ja vailla tarmoa. En kykene lähtemään lenkille edes koiran kanssa tai pukemaan. Kuljen vain kulahtaneessa aamutakissa läpi talon, syön vähän, juon teetä ja luen lehteä. Olo on niin raskas, etten taida syödä niitä kovin pitkään.

Oloni on tällä hetkellä kuin aamulla: vetämätön, raskas, ahdistunut. Olen oksentanut kolmesti tänään ja mahaani koskee. Tunnen alavatsassa nipistyksiä ja koko etumukseni on valtavan kokoinen. Nestetasapainoni järkkyy nykyään niin kovin herkästi. Silmätkin punoittavat. Isä kysyi vain olenko itkenyt. Olen, vastasin - enkä valehdellut yhtään.

Rakas tulee ylihuomenna hetkeksi kotiin. Isot herrat eivät suostu päästämään häntä vielä huomenna, joten minulla on edessäni vielä yksi varma päivä ruokailujen suhteen. Voisin juoda koko päivän vain kalorittomia juomia tai sitten antaa tilaa kurkku- ja porkkanatikuille. Tai sitten käy niin kuin tänään: ahdistus iskee voimakkaana ja minä ryntään kauppaan, ostan valtavasti ruokaa, syöksyn tyhjään asuntoon, jossa kävelen ympyrää samalla kun ruoka katoaa. Ja loppu on sanomattakin selvää.

En uskalla suunnitella huomista, koska päivä voi tuoda tullessaan mitä vaan. Toivottavasti saan aikaiseksi suunnittelemani lihaskuntoharjoitukset, juoksulenkin sekä joulukortit. Aamupäivällä pitäisi muistaa jättää soittopyyntö omahoitajalleni. Olen unohtanut sen jo kahtena aamuna. Minusta tuntuu, että välttelen sitä alitajuntaisesti.

Sia - Sunday

Yeah, it will be ok
Do nothing today
Give yourself a break
Let your imagination run away

Nyt on ensimmäinen sairauslomapäivä enkä minä osaa olla aloillani. Kuvittelen itseni töihin. Olisin herännyt kuudelta, polkenut lumisen maiseman halki töihin ja lukenut tunnin verran uusimpia aikakausilehtiä. Sitten olisi ollut vuorossa aamupalan valmistus ja sen tarjoileminen heräileville lapsille. Hetken aikaa leikkiä sisällä, sitten ulos kirpeään pakkasaamuun. Olisin joutunut selostamaan ilman kylmyyttä ja villasukkien tarpeellisuutta erikseen kaikille neljälle. Lounaaseen mennessä olisin kuunnellut jo kymmenet itkut ja lohduttanut alakynteen jääneitä. Nyt minä tarjoilisin välipalaa - mandariineja, leipää, jogurttia.

Kaiken tämän sijaan minä istun kotona ja kuuntelen levyä, joka ei kuulu tähän taloon. Se kuuluu niihin satunnaisiin vierailuihin sisareni ja tämän kihlatun kolmiossa, jossa vahdin kissaa. Siihen taloon kuuluvat hämärä, kynttilänvalo, Pelkääjän paikalla sekä ajatusten lakkaamaton virta. Vasta sunnuntaina minulla olisi lupa kuunnella näitä kauniita kappaleita - sunnuntaina ja kaksi viikkoa siitä eteenpäin. Siksi vaihdan levyä ja syvennyn sanoihin, jotka tuovat mieleen lukion prelit ja aggressiivisen bulimian.

Mieleni tekisi jälleen oksentaa. On niin kova nälkä, että tahdon vain syödä. Katseeni hakeutuu jatkuvasti keittiöön ja sormeni koskettelevat ruokaa. Ei enempää, huutaa mieleni. Olen syönyt tänään jo kahdeksansataa ja kymmenen kaloria. Silti tahtoisin ahtaa sisääni pehmeää jäätelöä, kirpeitä salmiakkeja, tuoreita sämpylöitä, jogurttia ja rapeaa mysliä. Mutta en minä saa, en missään nimessä saa.

Oloni on nuutunut, vaikka unilääke antoi viime yönä turvan yhdeksitoista tunniksi.

Lisa Loeb - She's Falling Apart

And they rise in the morning
And they sleep in the dark
And even though nobody's looking
She's falling apart

Eilinen sekavuus ja sanattomuus on poissa. Jäljellä on vain hämmennys ja valtava nälkä. Pidän ruokahaluni kurissa ja koetan käsitellä tapahtumia mielessäni. Tuntuu kuin minut olisi imetty kuiviin, jätetty tyhjyyteen.

Lääkärini oli tuttu, hassusti suomea ääntävä mies. Puvun hihan alta paljastui tatuointi, jolle hymyilin edellisellä kerralla. Nyt en enää kyennyt. Itkin vain ja koetin välillä puhua. Lääkäri kysyi ja minä vastasin. Viisitoista minuuttia ja diagnoosina keskivaikea masennus. Mukaani sain sairauslomaa, lisää lääkäriaikoja, unilääkereseptin sekä paljon lohduttavia sanoja.

Tässä minä nyt istun ja mietin aamua, päivää, iltaa. Koko päivä on mennyt usvassa. Ensin lääkärillä, kotona selvitys äidille, töissä puhelut työnantajille ja illalla heidän tapaamisensa. Olen ollut täynnä ahdistusta, pelkoa ja ennakkoluuloja. Nyt edessä on kuukauden sairausloma ja minä olen ihan tyhjä.

Onneksi mahakin huutaa tyhjyyttään. Olen laihtunut melkein puolitoista kiloa, enkä voi kuin nauttia tästä tyhjyydestä. Minulla on enää alle neljä viikkoa aikaa.

Alicia Keys - Caged Bird

They don't know how I feel inside
Through my smile I cry
They don't know what they do to me
Keeping me from flyin'

Sanattomuus.
Romahdin aamulla.
Kiirevarauksella aika huomenna psykiatrisella.
Puhuin äidille ja isälle.
Sain sylin ja turvan.

Tästä eteenpäin.