And they rise in the morning
And they sleep in the dark
And even though nobody's looking
She's falling apart
Eilinen sekavuus ja sanattomuus on poissa. Jäljellä on vain hämmennys ja valtava nälkä. Pidän ruokahaluni kurissa ja koetan käsitellä tapahtumia mielessäni. Tuntuu kuin minut olisi imetty kuiviin, jätetty tyhjyyteen.
Lääkärini oli tuttu, hassusti suomea ääntävä mies. Puvun hihan alta paljastui tatuointi, jolle hymyilin edellisellä kerralla. Nyt en enää kyennyt. Itkin vain ja koetin välillä puhua. Lääkäri kysyi ja minä vastasin. Viisitoista minuuttia ja diagnoosina keskivaikea masennus. Mukaani sain sairauslomaa, lisää lääkäriaikoja, unilääkereseptin sekä paljon lohduttavia sanoja.
Tässä minä nyt istun ja mietin aamua, päivää, iltaa. Koko päivä on mennyt usvassa. Ensin lääkärillä, kotona selvitys äidille, töissä puhelut työnantajille ja illalla heidän tapaamisensa. Olen ollut täynnä ahdistusta, pelkoa ja ennakkoluuloja. Nyt edessä on kuukauden sairausloma ja minä olen ihan tyhjä.
Onneksi mahakin huutaa tyhjyyttään. Olen laihtunut melkein puolitoista kiloa, enkä voi kuin nauttia tästä tyhjyydestä. Minulla on enää alle neljä viikkoa aikaa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment