Hyvästi.

Minun aikani on ohi. Kiitos teille ja anteeksipyyntöni niille, joille sanani ehkä jotain merkitsevät. Älkää huolehtiko, tästä eteenpäin kaikki on hyvin.

Te monet tärkeät olette kyllä ajatuksissani. Pitäkää huolta itsestänne.

Superchick - Bowling Ball

One day you're stronger
And you will have changed enough
And it's time to get out

Olen ollut pitkään poissa kotoa. Olen kurkistanut omaan jääkaappiini viimeksi torstaina, mutta syönyt sitäkin enemmän. Isän syntymäpäivät kestivät monta päivää ja ruokaa meni, herkkuja sitäkin enemmän. Ruokaa, juomaa, ruokaa, juomaa. Tunnen, kuinka voileipäkakkujen juustopinta on kiinnittynyt vatsaani ja karjalanpiirakoiden munavoi pudonnut ihraksi reisiini. Minua oksettaa.

Tänään lohdutin itseäni kampaajalla. Laitoin rahat hiuksiin ja päähierontaan, jotta ei tarvitsisi kuluttaa niin paljon rahaa ruokaan. Syöminen tuntuu päivä päivältä vaikeammalta ja aiheuttaa enemmän syyllisyyttä. Milloin opin lopettamaan? Milloin ruokahaluni vaihtuu nälän aiheuttamaan euforiaan? Sairauslomaa on jäljellä vajaat kaksi viikkoa enkä minä ole yhtään kevyempi.

Tahtoisin kirjoittaa ja sanoa niin paljon. Tahtoisin kertoa siitä, kuinka tapasin pikkuserkkuni, kuinka sain kutsun Nizzaan serkun luokse ja kuinka poika sai minut hetkeksi unohtamaan oman rumuuteni. Minulla ei kuitenkaan ole sanoja muulle kuin tälle alituiseen vellovalle pahalle ololle. Minä en jaksaisi herätä aamuisin, en lukea lehtiä, en keskustella kuluneesta päivästä. Minun päiväni ovat tasapaksuja enkä jaksa edes kaivata muutosta. Pelkään vain kuollakseni, ettei tämä tunne helpota kahden viikon kuluessa.

Lifehouse - Disarray

Everyone around me is trying to make a statement
Then there's me
I'm just trying to survive

Tuliko sipseistä paha olo?" Minä katsoin pojan murheellisia silmiä, kun hän vilkuili tietokoneelta vuoroin minua ja tyhjää pussia. Pudistin päätäni ja sanoin, että se on vain migreeniä. Todellisuudessa tahdoin vain eroon niistä muutamasta barbeque-maustetusta rasvapalasta, jotka erehdyin työntämään suuhuni. Läski, läski, läski, minä huusin itselleni. Vietin vessassa kaksikymmentä minuuttia kaivaen kurkkuani aina vain syvemmältä. Lopulta olin voimaton ja oli pakko luovuttaa.

Olen niin väsynyt näihin sairauksiin. Tahtoisin ottaa avosylin vastaan jokaisen avuntarjoajan ja uskoa heidän sanoihinsa. "Sinä et ole ylipainoinen." "Sinulla on kauniit kurvit." "Sinä olet hyvä juuri tuollaisena." Kaikkihan noin sanovat, mutta eivät tarkoita sitä. Siksi suljen silmäni apua tarjoavilta käsiltä ja korvani kohteliaisuuksilta. Tahdon vain, että ihmiset menevät pois ja antavat minun hävetä yksinäisyydessä.

Nyt olen isällä ja äidillä. Täällä tuoksuu pulla, kakkupohjat sekä kahvi. Minä kärsin täällä, kotona ja kaikkialla. En jaksa näitä ruoantäyteisiä päiviä ja painajaismaisia öitä. Olen väsynyt kaikkeen.

Scandinavian Music Group - Vieläkö soitan banjoa?

Tämä on viimeinen laulu
Jonka laulan sinulle
Sen nimi on liian paljon
Ja liian myöhään

Minä jäin neljän pisteen päähän tavoitteestani. En päässyt opiskelemaan. Neljä pistettä. Neljä. Olo on niin tyhjä nyt. Oksensin kurkkuni kipeäksi, kun kyyneleitäkään ei enää tullut. Mitä minä nyt teen? Vuoden töitä? Entä jos en jaksa?

Tänään oli viimeinen tapaaminen omahoitajani kanssa ennen hänen kahden viikon lomaansa. Minä olen siis kolme viikkoa yksin nyt. Sillä aikaa minulle laitetaan lähete Lapinlahteen ja pyydetään lääkäriä pohtimaan sairausloman jatkamista. Tässä kunnossa minä en voi mennä töihin. En silti tiedä, uskallanko olla poiskaan.

Olen niin rikki. Minusta ei ole mihinkään. En päässyt viime vuonna yliopistoon - enkä vielä tänäkään vuonna, vaikka lukuaikaa oli ruhtinaallisesti. Minä en ole edes hoikka.

Scandinavian Music Group - Letitä tukkani

Tänään haluan leikkiä nukkuvaa
En pyydä paljoa

Takana on nyt Tallinnan matka, syntymäpäivät sekä eiliset juhlat; keittiössä on vieläkin järkyttävä sotku. Olo on kuitenkin todella tyhjä. Tuntuu kuin mitään ei olisi tapahtunut ja silti tuntuu, että on tapahtunut aivan liikaa. Ennen kaikkea tuntuu, että on kulunut jo aivan liikaa aikaa - aivan liian pian joudun töihin. En ole valmis sellaiseen.

Tällä hetkellä en ole valmis oikein mihinkään. En ole valmis menemään edes nukkumaan, vaikka väsymys painaa. Uni ei tule taaskaan, tiedän sen. Unilääkkeetkään eivät enää tehoa enkä uskalla lisätä annosta.

Olo on levoton ja uupunut. Tuntuu, ettei minusta ole nyt mihinkään. Etenkään kirjoittamaan. Anteeksi jälleen.

Scandinavian Music Group - Mitä hyödyttää

Eilen laskin päiviä
Tänään muutin ne tunneiksi
Huomenna jaan tunnit minuuteiksi

Tänään olen syönyt kaksi nektariinia sekä kaksi paahtoleipää. Niin, ja kolme salmiakkia. Hävettää nuo viimeisimmät. Tuntuu, että ne syövyttävät nyt reikiä vatsaani. Joudun ehkä vielä syömään, kun menen vanhemmille yöksi. Mutta eiväthän toiset kaksi leipää minua tapa, eiväthän?

Huomenna on edessä raskas päivä. Olen tottunut heräämään viideltä, joten kellon pirinä ennen kuutta ei ahdista. Seitsemän jälkeen olen kuitenkin jo satamassa, kahdeksalta laiva irtautuu rannasta. Sitten on edessä pitkä päivä Tallinnassa. Olen kotona vasta puoli kymmenen aikaan illalla. Onneksi seurana on isä. Lähdemme kahden - aivan kuten aina ennenkin. Kukaan muu ei mahdu seuraamme.

Torstaina olisi sitten tiedossa syntymäpäivät. Minun omani. Kaksikymmentä vuotta. Ei helvetti, täytän kaksikymmentä ja olen tässä tilanteessa. En opiskellut tänä vuonna, tuskin vielä ensi vuonnakaan. Teen töitä ja olen sairauslomalla. Sairastan syömishäiriötä. Olen pohjalla silloin, kun pitäisi ottaa elämästä kaikki irti.

Onneksi huominen on täynnä elämää.

Stella - Silmäripset

Mikään tunnu ei miltään, onko hävitty peli tää
Miten sä mua kestätkään

"Sinulla on melko suuri riski sairastua krooniseen masennukseen."
"Sinä olet älykäs tyttö, hyvin älykäs."
"Sinun kognitiivinen tasosi tekee masennuksestasi hyvin vaikean."
"Oletko koskaan pysähtynyt ilmaisemaan ärtymystäsi, mahdollisesti jopa vihaasi?"
"Huomaatko yhteyden?"

Olin tänään omahoitajan luona. Olin hieman yli tunnin, vaikka aikaa oli varattu neljäkymmentäviisi minuuttia. Ahdistuin ensin, olin itkeä. Ei ollut asiaa, enkä olisi halunnut mennä turhan takia. Olin niin väsynytkin. Olin nukkunut vain neljä tuntia, kun lääke ei vaikuttanut; pyörin sängyssä neljään.

Itku oli tulla uudestaan loppuvaiheessa. "Onko sinun joskus ikävä isää?" Kyyneleet kihosivat silmiini. Nyökkäsin. Sanoin, että on kova ikävä. Isä oli joskus pahin vihollinen, sitten minusta tuli hänen vertaisensa. Hän valmensi minua, minä opetin häntä, me yhdessä muodostimme täydellisen joukkueen. Me risteilimme kahdestaan, kulutimme satoja euroja viinaan yhdessä illassa ja soitimme toisillemme jatkuvasti. Isästä tuli ystävä. Sitten minä lähdin ja isä jäi. Viisitoista kilometriä erottaa meidät välillä päiviksi. Välillä on vaikea sanoa, ettei tästä tule mitään, että nyt on paha olla. Silloin tahtoisi, että vanhemmat näkisivät minut koko ajan ja lukisivat minua. Nyt olen yksin. Niin helvetin yksin.

Keskustelutuokio herätti minut valtavaan suruun.