One day you're stronger
And you will have changed enough
And it's time to get out
Olen ollut pitkään poissa kotoa. Olen kurkistanut omaan jääkaappiini viimeksi torstaina, mutta syönyt sitäkin enemmän. Isän syntymäpäivät kestivät monta päivää ja ruokaa meni, herkkuja sitäkin enemmän. Ruokaa, juomaa, ruokaa, juomaa. Tunnen, kuinka voileipäkakkujen juustopinta on kiinnittynyt vatsaani ja karjalanpiirakoiden munavoi pudonnut ihraksi reisiini. Minua oksettaa.
Tänään lohdutin itseäni kampaajalla. Laitoin rahat hiuksiin ja päähierontaan, jotta ei tarvitsisi kuluttaa niin paljon rahaa ruokaan. Syöminen tuntuu päivä päivältä vaikeammalta ja aiheuttaa enemmän syyllisyyttä. Milloin opin lopettamaan? Milloin ruokahaluni vaihtuu nälän aiheuttamaan euforiaan? Sairauslomaa on jäljellä vajaat kaksi viikkoa enkä minä ole yhtään kevyempi.
Tahtoisin kirjoittaa ja sanoa niin paljon. Tahtoisin kertoa siitä, kuinka tapasin pikkuserkkuni, kuinka sain kutsun Nizzaan serkun luokse ja kuinka poika sai minut hetkeksi unohtamaan oman rumuuteni. Minulla ei kuitenkaan ole sanoja muulle kuin tälle alituiseen vellovalle pahalle ololle. Minä en jaksaisi herätä aamuisin, en lukea lehtiä, en keskustella kuluneesta päivästä. Minun päiväni ovat tasapaksuja enkä jaksa edes kaivata muutosta. Pelkään vain kuollakseni, ettei tämä tunne helpota kahden viikon kuluessa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
6 comments:
kiitos kun olet <3
taidan minä olla yhtä yksin.
niin ja oon kaivannut sua, ihanaa kun olet takaisin. halaus.
hei, kiitos.
pelkään vain niin. että nyt se kaikki paha ja vahingoittaminen vasta alkaakin. ajattelin jo että soitan poliisille nyt heti ja perun koko jutun. en jaksa sitä jos jokaisesta yöstä tulee yhtä kamala :(
mutta pärjäilyjä <3
heippa, luin sun postauksen.. voimia sulle, *hali*
hei, sul on postia odottamassa mun sivuilla <;
Heh luulen, että meillä on samat postit lilja sofian kanssa sinua odottamassa, mutta ei se varmaan haittaa, vaikka kahdelta sen saisitkin :D Linkitä vaikka ensimmäinen. Ei sillä niin väliä :)
Post a Comment