Onko vielä toivoo?
Jos lujasti tahtoo, kai vuodet meille vaihtuu
Onhan vielä toivoo
Kun lujasti tahtoo, vuodet meille vaihtuu
Viime kirjoituksesta on kulunut monta päivää. Minusta tuntuu kuin olisin velkaa itselleni, kun en ole ehtinyt elää sanoissa. Olen kuljettanut isää pikkujouluihin, maannut rakkaan kainalossa, syönyt ja ollut syömättä. Olen myös itkenyt, loukkaantunut viinanhuuruisista sanoista sekä miettinyt ensi kevättä, sen realistisuutta.
Nyt minä kuitenkin olen yksin. Olen yksin bulimiani kanssa tässä talossa, johon kuuluu Pelkääjän paikalla. On kynttilöitä, paljon teetä sekä Singstar, joka tuo lohtua hiljaisuuteen. Vieressäni kehrää kissa ja puhelimeni näytöllä on edellen numerot 40:29. Viimeisin puhelu rakkaalle sisälsi tunnustuksia ja lupauksia sekä suunnitelmia ensi viikonlopulle. Edessä ovat Hitman, Ben&Jerry's, yllätysillallinen.
Minusta tuntuu, että on aika ottaa lääke ja alkaa odottaa aamua.
skip to main |
skip to sidebar
Me, myself and I.
- Josefin
- Bulimian ja anoreksian kokenut nuori nainen hapuilee nyt jälleen näiden kahden sairauden rajalla. Samalla täytyisi olla ja elää.
No comments:
Post a Comment