Voisko joku auttaa
Miksi kaikki täällä on niin julmaa
Kuuleeko kukaan
En saa lääkäriä kiinni, vaikka kuinka yritän. Puhelin on joko varattu tai sitten kukaan ei vastaa. Minun hätäni käy entistä akuutimmaksi, enkä tiedä mitä tulisi tehdä. Tänäänkin oli jo niin vaikea nousta töihin ja rappukäytävän pimeydessä kyyneleet valuivat valtoimenaan. Kuinka monta tällaista päivää minulla on vielä edessäni?
Itku on jatkuvasti pinnassa. Minua pelottaa, että joudun odottamaan lääkkeitä ja unta vielä pitkään. En jaksaisi enää valvoa, saati lähteä töihin vain muutaman tunnin yöunien jälkeen. Tänäänkin naama oli vielä eilisillan itkuista turvonnut, kun astuin ovesta sisään ja kohtasin kymmenet silmäparit. Olisin halunnut sanoa, että nyt en jaksa, pärjätkää ilman. Olisin halunnut kääntyä kannoillani ja karata kotiin. Tarvitsen sylin ja turvan, en työtä ja lisää väsymystä.
Olen liian väsynyt, huomaan sen. Sekä fyysinen että henkinen puoli on tällä hetkellä aliravittuna. Kaikki energia kuluu toiminnan suunnittelemiseen, itsensä pakottamiseen ja askelten ottamiseen. Nyt ei ole voimia taistella väsymystä vastaan, lähteä lenkille tai tavata ystäviä. Makaan vain sohvalla ja tuijotan kattoa, kun unikaan ei ota tullakseen.
Auttakaa joku.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
4 comments:
ollaanko siellä (missä sitten asutkin) ihan TYHMIÄ sairaiden ihmisten hoidossa? jeesus, pistää vihaksi. jos toinen vielä pyytää apua (ja se ei ole helppoa, tiedän) eikä sitä heti saa niin... en kestä! olen niin pahoillani puolestasi. on niin väärin että ihminen, joka ei muutenkaan jaksaisi, joutuu soittelemaan lääkäreiden perään turhaan ja pettymään koko ajan uudestaan. voi paska. tekisi mieli mennä ja ravistella niitä ihmisiä siellä. että hei haloo!
ei noin saisi käydä.
koita jaksaa pikkuinen. älä tuhlaa voimiasi mihinkään ylimääräiseen. toivottavasti saat ajoissa apua. pelkään hieman puolestasi. että miten käy kun avun saaminen pitkittyy... eikö poikaystäväsi voisi viedä sinut itse sairaalaan päivystykseen? siellä ainakin näkisit lääkärin. se vaihtoehto on ainakin mielessäni, jos et yhteyttä lääkäriin muuten saa ja olo käy liian tukalaksi ja mahdottomaksi. mene sitten sinne. sieltä ainakin saat jonkinlaista apua ja toivottavasti sinut otetaan tosissaan.
koita kestää.
<3
se juuri on kaikkein kamalinta kun on tunne, ettei ANSAITSE sitä ruokaa. että on niin paha, että jokin niin hyvä ei ole sallittua itselle. sitä ei voi syödä tai sitten se pitää oksentaa :(
oikeasti me kaikki TARVITSEMME ruokaa elääksemme eikä meidän tarvitse tehdä mitään ansaitaksemme sitä. mutta kun pää on oppinut toisin, on sitä vaikea enää lähteä muuttamaan. ajatukset ja mallit ovat niin pinttyneitä mieleen.
mietin itse, että miten voisin edes ajatella toisin, kun en muista enää edes aikaa, jolloin olisin "ansainnut" ruokaa itselleni.
voi paska. olen niin pahoillani puolestasi! mulle annettiin aluksi täysin väärä numero, johon mun olisi täytynyt soittaa, jotta asiat menisi eteenpäin.. olin vähällä jo luovuttaa. soitin neljään paikkaan ja sitten vihdoin sain oikean numeron. vitutti ja tuli sellainen olo, että.. en mä ansaitsekaan apua. että ei ne tahdo mua auttaa. huoh. ja miten paljon pelkään soittaa!
toivon tosissani, että saat pian apua <3 ja että jaksat. yritäthän. voimia.
Hei,
Ajatuksesi ovat niin tuttuja. Osaksi kuin omiani. Itsekin olen ollut pari kertaa pitkällä sairaslomalla. Viime syksynä myöskin postilla töissä. Sieltä sairaslomalle jäin, jonka päätteeksi minulle näytettiin ovea. En tosin olisi sitä työtä jaksanutkaan.
Avun saaminen ei ole helppoa. Itse sain sitä ensimmäisellä kerralla vasta sen jälkeen kun olin yrittänyt kaksi kertaa itsemurhaa. Eivät ne ihmiset ymmärrä. Töissähän he vain siellä olevat.
Nyt olen ollut kohta kaksi kuukautta työelämässä taas ja olo vaihtelee tosi rankasti. En onneksi ihan pohjalla nyt taas ole. Tuntuu vain, että nämä syömishäiriöt ja masennukset ynnä muut vaivat kulkevat koko elämän mukana reppuselässä. Itse haluisin kyllä jo päästää niistä irti, vaikka välillä tuntuukin etten sitä oikeasti halua.
Tulemmeko riippuvaisiksi pahasta olosta? Ainakin kaloreiden laskeminen riivaa minua päivittäin.
Älä lannistu. Kyllä sinä sitä apua saat. Sen faktan olen huomannut, että alamäen jälkeen (joskus todella pitkän)tulevat ne hyvät asiat. Ei ikuisesti voi mennä huonosti. Pakko sen hyvänkin päivän on tulla lopulta.
sydän.
Post a Comment