Stella - Tulva

Kunpa tulvisi taas, veisi osan mukanaan
Ei sen väliä kumpaan ryhmään minut luetaan
Ja vaikka taidan aavistaa, vettä keuhkot täynnä vajotaan

Kaksi päivää on taas vierähtänyt. Yritin kirjoittaa eilen, kun kurkku oli taas raavittu rikki ja nenässä haisi oksennus. En kyennyt. Itkin vain. Sain sentään soitettua psykiatriselle ja jätettyä soittopyynnön omahoitajalleni. Tunsin hetken aikaa helpotusta.

Tänään oli raskas päivä töissä. Juuri kun olen valmistautunut ajatukseen sairauslomasta, esimies saapuu luokseni ja pyytää kehityskeskusteluun. Palkka nousi ja sain reippaasti kehuja. "Kerrothan sitten, jos tulee jokin henkilökohtainen ongelma, joka saattaa vaikuttaa työntekoon. Yritetään sitten yhdessä löytää ratkaisu tai ainakin helpottaa oloasi täällä." Kuinka voisin kertoa? Ja kuinka oloani voisi helpottaa työpaikalla? Se on ehkä ainoa paikka, jossa en tule miettineeksi syömistä. Siellä on muutamia ihmisiä, joiden seurassa on hyvä olla. Ja silti, kaiken tämän väsymyksen ja pahan olon keskellä sekin aiheuttaa ahdistusta.

Nyt olisi jälleen aika käydä nukkumaan. Viime yö meni jälleen levottomissa tunnelmissa. Ensin uni ei tullut, sitten se vyöryi luokseni henkeäsalpaavien painajaisten kera. Heräsin neljältä aamulla sohvalta, vaikka olin käynyt nukkumaan omassa sängyssä. En muista siirtyneeni. Minulla olisi ollut sen jälkeen vielä tunti aikaa nukkua, mutta kysymykset pyörivät päässä. Miksi juuri minä sairastuin syömishäiriöön? Miksi masennukseen? Miksi minä kärsin unihäiriöistä enkä kykene nukkumaan arkena syvää unta? Miksi olen niin levoton ja ahdistunut? Miksi, miksi, miksi?

Omahoitajani ei soittanut.