All you think about is breaking free
You can't make it on your own
You're thinking negative, nothing can go right
It's eating you down to the bone
Minun pitäisi soittaa psykiatrian poliklinikalle. Pitäisi kysyä olenko vielä kirjoilla siellä, vaikken ole käynyt muutamaan kuukauteen enkä edes ilmoittanut itsestäni. Aikoinaan he lupasivat soittaa perään, jos minusta ei kuulu, mutta asiat taitavat muuttua. Ehkä minusta on tullut heidän taloonsa liian terve. Tähän asuntoon minä en kuitenkaan ole tarpeeksi terve. Sen sai rakas todistaa jälleen eilen illalla.
Menin sänkyyn vaitonaisena, laitoin oven hiljaa kiinni perässäni. Purin huulta ja yritin estää ajatuksia laukkaamasta, kun makasin kippuralla sängyssä. Rakas näppäili vielä konetta. Yhtäkkiä minä syöksyin sängystä ylös, ryntäsin kaapille ja yritin etsiä unilääkkeitä, mielialalääkkeitä, ihan mitä vain. En löytänyt edes reseptejä enää. Tuli toivoton ja ahdistunut olo, ajattelin maailman kaatuvan päälle nyt, kun ei ole edes lääkkeiden tuomaa turvaa. Tärisin ja hengitys kiihtyi. Sitten makuuhuoneen ovi kävi ja rakas tuli vierelle. Suljin silmäni, pidätin hengitystä ja purin huulta niin, että siitä alkoi vuotaa verta. Sitten se alkoi. Ensin tuli yksi kyynel. Sitten toinen. Pian kolmas, neljäs ja viides. Siinä vaiheessa poika huomasi, hätääntyi ja pyysi puhumaan. Hän otti syliin, halasi ja kuiskutteli. Minä en itkenyt, kyynelehdin vain. Vasta sitten, kun hän päästi irti, tuli todellinen itku ja hätä. Pyörin, potkin, nyyhkin, revin hiuksia ja sanoin, etten voi elää näin. En muista kunnolla, mistä puhuin. Sanoin ainakin, etten tahdo töihin, ettei minulla ole ystäviä, etten pääse opiskelemaan, ettei äiti välitä, että isäkin voi kuolla pois. Halusin lääkkeitä ja sairauslomaa, halusin pois. Siinä minä sitten olin, itkin ja pyörin. Pikku hiljaa rauhotuin, mutta uni ei tullut. Tuijotin vain valkeaa kattoa ja pimenevää yötä. Odotin aamua pelonsekaisin tuntein.
Nyt tiedän selvinneeni hetkellisesti. Olen kuivilla vielä yhdeksän tuntia. Mutta se on liian vähän. Aina liian vähän.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
taidat olla todella väsynyt, levon tarpeessa. ajattele nyt parastasi - mitä se olisi sinulle? kannattaa ainakin nyt mennä kyselemään sen terapian perään, se on jo yksi askel ja tärkeä sellainen. miettikää vaikka poikaystäväi kanssa yhdessä tilannettasi, ethän noin jaksa jatkaa. ei elämän tarvitse olla tuollaista.
kamalasti halauksia ja voimia tähän päivään. toivottavasti se on parempi kuin eilinen.
Voi, miten noin pienellä tytöllä voi olla noin isoja asioita? Mutta poikaystäväsi on aarre. Sinulla on ainakin hänet. <3
-Heta
Post a Comment