Lifehouse - Bridges

It's such a shame to let this go to waste
There's little time left here for saving face

Olen ollut taas pitkään poissa. On ollut töitä, juhlia ja hiljaiseloa mökillä. Silti toivoin jatkuvasti, että voisin sanoa edes muutaman sanan; kirjoittaa tänne elämästä, kuolemasta ja kaiken turhuudesta. Olen itkenyt, pelännyt, ahdistunut ja vihannut. Hetkittäin olen muistanut olla iloinen ja elää kuten muutkin.

Kunpa vappua ei olisi ollutkaan. Join kolme pulloa viiniä lähestulkoon yksin. Sitten lähdimme baariin, enkä minä edes meinannut päästä sisään. Onneksi kaikkialla ei oltu yhtä tiukkoja. Muistikuvat hämärtyvät illan myötä ja lopulta muistan vain sen, että soitin ystävän ovisummeria, vaikka oma kotikin olisi ollut lähellä. Aamulla heräsin väärän pojan vierestä ja juoksin verisin jaloin oikeaan osoitteeseen.

Onneksi vappupäivänä oli edessä piknik oman rakkaan kanssa. Krapula painoi päätä ja vei käsistä voimat, mutta rakkaudella paistetut ciabattat toivat helpotuksen - kaloreista huolimatta. Olo oli silti kehno: itku vaani nurkan takana eikä uni tullut yöllä luokseni. Onneksi edessä oli vain lyhyt työpäivä ja ajomatka mökin rauhaan. Tai niin minä luulin...

Vaikka saaressa ei tarvinnut kantaa huolta vapun tapahtumista eikä päätökseni myötä myöskään kaloreista, oli huolta silti kerrakseen. Isä sairastui eikä voinut enää nukkua. Hän ei kyennyt myöskään syömään eikä toimimaan muutoinkaan normaalisti. Kivut lisääntyivät ja ensin ajettiin terveyskeskukseen, sitä kautta sairaalaan. Isän olo helpottui kuitenkin, joten päivystysjono jätettiin taakse ja suunnattiin takaisin mökin rauhaan. Seuraavna päivänä äiti ja isä kuitenkin päättivät, että nyt tämä saa loppua ja suuntasivat kotiin varmuuden vuoksi. Ei mennyt montaa tuntia, kun äiti soitti, että ambulanssi haki juuri isän. Huoleni kasvoi, vaikka samalla tuntui, että monta kiloa painoa lähti harteilta; nyt isä oli turvassa, nyt ei ollut enää hätää. Onneksi ei ollutkaan. Äiti tuli jo illalla takaisin mökille, isä tänä aamuna päästyään sairaalasta. Valtakunnassa kaikki hyvin.

Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa. Isä on terve, rakkaan kanssa on ollut ihana viikonloppu ja minäkin olen saanut hieman väriä kalmankalpealle iholleni. Silti minua painaa huominen työpäivä ja tämä asunto. Eteisessä oli odottamassa monen päivän lehdet, mainokset ja muutama kirje, kun saavuimme kotiin. Kaikesta huolimatta en saa tähän asuntoon yhteyttä. Pyykit kasaantuvat, kun en tahdo silittää niitä kaappeihin, pölyt kerääntyvät ja pian varmasti tarkoin varjelemani yrtitkin kuolevat.

Toivon silti kaikille kaunista toukokuuta ja alkavaa kesää. Ehkä aurinko yltää tännekin joskus.