Tell me how I'm supposed to breathe with no air
Can't live, can't breathe with no air
Kesä on ihan lähellä. Sen näkee puista, jotka ovat kauniin vihreitä, sekä auringosta, joka luo varjot pihamaalle. Ihmiset rullaluistelevat, pyöräilevät ja järjestävät pihatalkoita. Minä seuraan tätä kaikkea sivusta, koska en enää osaa olla ihminen ihmisten keskuudessa.
Nukuin viime yön jälleen huonosti. Heräsin kaiketi kuusi kertaa, ehkä enemmänkin. Joka kerta katsoin kelloa ja toivoin sen olevan aina vain vähemmän. Mutta aina se näytti enemmän, aina vain lähemmäs viittä. Toivoisin niin hukkuvani unimaailmaan. Siellä mikään pahakaan ei tapa eikä koske. Kaikki vain pelottaa. Sitten hetken päästä uni vaihtuu ja kaikki on taas hyvin, pelkkää hymyä ja aurinkoisia kesäpäiviä. Nyt nukkuminen pelottaa, kun uni ei tule. Tai jos tuleekin, se on täynnä painajaisia ja niitäkin vain hetken. Sitten olen taas hereillä.
Kärsin unettomuudesta ja sitä kautta myös väsymyksestä. Väsymys taas vaikuttaa ruokahaluuni, selviytymiseeni työssä sekä tunne-elämääni. Se vaikuttaa kaikkeen. Tällä hetkellä vain on sellainen olo, ettei enää jaksa.
Tämä päivä on ollut hyvä - lukuunottamatta itkukohtauksia, väsymystä, turhautumista ja pelkoja työssä. On tämä silti parempi kuin eilinen, vaikka söinkin liikaa. Ehkä tästä on hyvä jatkaa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
tavallaanhan olet jo lähellä kun jätät sanasi. ja tunnen kuinka ne ovat aitoja. se on jotain niin... eritystä. samalla tavalla minä haluaisin lohduttaa. löytää oikeat sanat, joilla repiä sinut ylös suosta. mutta ei sellaisia sanoja taida olla. mutta on kuitenkin tieto, ettet ole yksin. vaan täällä on muitakin, jotka tuntevat samoin ja he jaksavat kannustaa sinua ja elää hengessä mukana. voisipa koskettaa tietokoneen välityksellä. halata. se on joskus vain niin lohduttavaa.
ja p.s tarjoa sitten mieluummin kahvia maidolla. ;)
Post a Comment