There's a nightmare in my closet
It's never gone away
Rakas silitti hiuksiani ja rauhoitti tärisevää ruumistani. Hän painoi hikisen ruumiini itseään vasten, sillä minun oli kylmä. Kuiskasin hiljaa, että minua oikeasti pelottaa. Hän kosketti kasvojani, veti takkuuntuneita suortuvia pois naamaltani ja sanoi, että minun pitäisi varata aika psykiatriselle, että minä en saisi luovuttaa. Minä olin vain hiljaa ja kuuntelin. Koetin taltuttaa sisällä riehuvaa raivoa, epätoivoa ja pelkoa. Yritin saada itseni ja ruumiini hallintaan, mutta minä vain tärisin. En kyennyt edes hengittämään tasaisesti. Lopulta vaivuin uneen, lähes kahden tunnin taistelun jälkeen.
Tämä kaikki alkoi eilen. Se alkoi rakkaan viattomasta pyynnöstä, jonka tarkoitus oli vain parantaa meidän kummankin oloa. Minä kuitenkin vetäydyin pois ja kuiskasin, ettei hän koskaan voisi ymmärtää minun näkemystäni asiasta. Samassa kaikki kipeät muistot, tahattomat loukkaukset ja sisälle padotut tunteet vyöryivät päälle. Kaikki sumeni silmissä ja ajatukset olivat yhtä puuroa. Minä itkin ja huusin, keinutin itseäni ja juoksin huoneesta toiseen. Pakkasin jopa matkalaukkua valmiiksi; sanoin lähteväni tästä asunnosta, tulevani takaisin ehkä tiistaina jos silloinkaan. Lopulta, pitkän taistelun jälkeen, palasin takaisin sänkyyn. Minä vain toistelin, ettei hän ymmärrä minua, ettei meidän ole hyvä näin, ettei meidän suhteemme kestä tätä. Olemme karikkoisella tiellä, eikä tämä kestä enää kauan. Puheeni sekottui itkuun ja lopulta koko sänky tärisi itkuni voimasta.
Kaikki alkoi selvitä pikku hiljaa. Minä alistuin pahalle ololle ja pyysin halausta. Sitten sanoja alkoi putoilla suustani. Kuiskaten ja yhä täristen kerroin, ettei minusta nyt ole huolehtimaan itsestäni ja tästä asunnosta. Siinä on jo ihan tarpeeksi, että herää, lähtee töihin ja selviää vielä kotiin asti. Jokainen liike vaatii harkintaa. Jokainen teko on uhraus. Rakas halasi lujempaa eikä osannut sanoa mitään. Hetken kuluttua alkoi hänkin kertoa. Tuli ajatuksia minusta, meistä ja ruuasta. Itketti, kun pelkäsin niitä sanoja valheiksi. En sanonut enää mitään. Makasimme siinä hiljaa, pelokkaina ja loppuunpalaneina kumpikin. Minä tärisin ja rakas toi turvan.
En kyennyt lähtemään tänään töihin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
nyt sitä lomaa hyvä jumala!!! anna periksi, myönnä että tarvitset sitä. jos jatkat tuota menoa, mitä tapahtuu seuraavaksi? kuinka huonossa kunnossa olet pian? sairaalassa?
tiedän että se on vaikeaa, mutta ajattele nyt itseäsi ja jaksamistasi. eikö nyt olisikin sopiva hetki levätä vähän ja sitten jatkaa? jos vaikka saisit voimia lisää. ja ajalla on ihmeellinen kyky parantaa. kun saa ajatella rauhassa asioitaan ja miettiä mikä todella on tärkeää.
ota nyt neuvoni tosissaan. varmasti moni muukin on huomannut, ettet enää jaksa. lepää nyt tämä päivä ja viikonloppu ja mieti asioita kunnolla.
halauksia.
toivoisin myös, että ottaisit lomaa, antaisit itsesi levätä.
virtuaalinen halaus ja valtavan paljon voimia täältä.
ja lisää toki listalle, se olisi hieno juttu. hymy.
Kuulostaa hyvin tutulta, tiedän mitä käyt läpi...
Usko rakastasi ja hakeudu apuun, teidän molempien mutta ennenkaikkea itsesi takia.
Ihmisen ei tarvitse jaksaa yksin.
Voimia <3
Post a Comment