Tyhjyys.

Tänään pääsi itku. Olin laittautunut, valmiina lähtöön. Oli vaalea tunika, mustat leggingsit, paksu musta vyö uumalla. Silmiin olin laittanut mustaa ja harmaata, poskille hieman roosaa. Sanoin heihei ja katsoin peiliin. Siellä en ollutkaan minä. Siellä ei ollutkaan se tyttö, joka oli juuri pukeutunut kauniisti. Sieltä katsoi lihava tyttö, jonka makkarat pursusivat vyön alta, jonka reidet olivat liian paksut leggingseihin, jonka leuan allakin komeilin paksu rasvakerros. Revin vaatteet yltäni ja puin mustat turvavaatteet ylle. Juoksin tuulihousuissa ja löysässä collegessa keittiön nurkkaan. Siellä tuli itku. Ympärilläni elämä loisti yrttien ja viirivehkan muodossa, mutta minusta oli kaikki virta viety. Jäljellä ei ollut enää mitään muuta kuin ihraa ja liikakiloja.

Olo on vieläkin raskas ja silti pitäisi olla yhtä hymyä. Edessä on ilta poikaystävän äidillä. Tiedossa on viiniä, ehkä jopa viinaakin. Kalorit paukkuvat ja ahdistus käy mahdottomaksi kestää. Silti täytyy hymyillä ja olla läsnä. Juuri nyt ei olisi voimia siihen. Kaikki menivät puolen tunnin itkukohtauksen myötä. Rakas koetti puhua ja rauhoittaa, mutta sai vielä pahemman paniikin aikaan. Älä koske mahaan, älä tule niin liki. Kieltoja kieltojen perään.

Tänään minun tarvitsee vain kieltää itseäni.