How long have I been in this storm?
So overwhelmed by the ocean's shapeless from
Water's getting harder to tread
With these waves crashing over my head
Kurkku on verillä ja vasemman käden rystyset punoittavat. Tänään näin pitkästä aikaa verta posliinilla ja sormissani. Tilanne ei ole ollut näin paha lähes vuoteen. Silloin oli kesä ja vanhemmat asuivat mökillä. Minä tein töitä lastentarhassa ja peloissani odotin, että rakas lähtee suorittamaan asepalvelustaan. Nyt minä jaan postia ja pelkään, että tämä suhde ei enää asetu vanhoihin uomiinsa.
Paahtoleipää, jogurttia, kurkkua, mandariineja, jäätelöä, tikkari, suklaapatukka, salaattia. Katsoin kaikenkirjavaa muhennosta äsken ylhäältä alas ja mietin, mistä lähtien minussa on elänyt tämä sairaus. Onko se ollut läsnä kaikki nämä vuodet? Pienenä pelkäsin oksentamista. Itkin vatsataudin kourissa ja huusin äitiä apuun, kun tunsin oksennuksen tulevan. Luulin tukehtuvani, kuolevani. Sitten tuli yhdeksäs luokka ja aloin oksentaa väkisin. Sitä kesti pari kuukautta. Yhtäkkiä en vain jaksanut, en kyennyt enää oksentamaan. Ei mennyt kuin pari vuotta, kun ahdistus iski uudestaan. Juoksin, juoksin ja juoksin. Paastosin ja join vettä enemmän kuin tarpeeksi. Silti tuntui, etten tehnyt tarpeeksi. Aloin oksentaa pois kaiken syömäni ruuan ja lopulta söin vain, jotta sain oksentaa. Minun olisi pitänyt ymmärtää tämän leikin vaarallisuus jo yhdeksännellä luokalla.
Ei olisi pitänyt koskaan kokeilla.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
5 comments:
voi kun vaan keksisi jotkin oikeat sanat tähän. miten voisi lohduttaa ? pakko myöntää, etten oikeastaan osaa sanoa mitään. mutta toivon todella kaikke hyvää sulle. seuraan blogia säännöllisesti, harvemmin kommentoin. juurikin sen takia, että mun on vaikea koskaan sanoa mitään. mitä pitäisi sanoa ?
itse olen nyt ysillä. oksennan. mutta pääsen tästä vielä irti. ihan varmasti. joskus..
Aina ei tarvitse olla sanoissa ollakseen läsnä. Sanat ovat usein toisarvoisia. Tuntuu hyvältä tietää, että luet. Toivon kuitenkin, että kokemani kauheudet auttavat sinua irrottautumaan sairaudesta - eivät painumaan entistä syvemmälle.
On hienoa, että haluat päästä irti. Toivottavasti tahtosi on tarpeeksi luja ja uskallat hakea apua; yksin ei kukaan selviä. Voimia sinulle.
Tajusin,että paranemiseni riippuu siitä,että suhteeni ruokaan muuttuu totaalisesti. Tajusin,että jos haluan olla normaali, niin sitten syön kuten normaalit ihmiset. Eli vain silloin kun on nälkä. Tajusin,että ruoka on minulle pakokeino,fiksaatio,lohdutus. Normaaleille ihmisille se ei ole sitä. Toivottavasti sinäkin saat silmäsi avattua ja saman halun parantua,kuin minä sain. Se tuli yhtäkkiä,se tuli vasta 5:n vuoden jälkeen,mutta se tuli!
Voimia <3
-Heta
Minä seuraan kirjoituksiasi aktiivisesti, tahdon tietää mitä sinulle kuuluu. En vain osaa sanoa mitään lohduttavaa, mutta toivon totisesti sinulle parempia aikoja! Voimia valtavan paljon. Olet ajatuksissani.
pihjalapuu: Ihana tietää, että luet ja olet sitä kautta läsnä. Aina ei tarvitse löytää niitä oikeita lohdutuksen sanoja - jo tuo kommenttisi riitti piristämään.
Post a Comment