Stella - Kultasiipi

Toista yötä vuokseni valvot, harsotat mun haavat
Olen hädin tuskin tajuissani, yksin huolta kannat
Pohdit itseksesi ja oot epävarma
Ei laukku pysy pakattuna sattumalta
Kuinka tän käy, lennänkö luotasi pois

Taas on uusi viikko aluillaan. Viikonloppu meni mukavasti rakkaan äidillä koiraa vahtiessa. Paistoimme pihvejä, leivoimme mutakakkua ja ostimme videovuokraamosta irtokarkkeja. Pahaa oloa ei tullut missään vaiheessa ja olen siitä aika ylpeä. Vasta sunnuntai-iltana täällä pojan kolmiossa tuli tunne, että olen tehnyt liikaa virhearviointeja nyt. Olen syönyt reilusti yli kulutukseni eivätkä lenkit varmasti riitä tasoittamaan kaloririkasta viikonloppua.

Tänään tavoitteenani on 1300 kilokaloria. Olen syönyt lämpimän ruoan, hedelmiä ja leipää. Aamulla otin myös vitamiiniporeen sekä kalkkitabletteja. Joudun syömään vielä toisen lämpimän ruuan tänään, mutta en ota siitä paineita. Ruoka on kevyttä ja proteiinipitoista. Eikä minulla vielä ole edes nälkä. Kun pienen annoksen syön, pärjään mainiosti huomiseen.

Minulla on jokseenkin ristiriitainen olo nyt. Ajattelen ruokaa sekä ystävänä että vihollisena, samoin rakkautta. Toisinaan tekisi mieli sanoa, ettei tästä meidän muutosta nyt taida tulla mitään - että unohdetaan koko juttu ja palataan ajassa taaksepäin. Samalla kuitenkin odotan sitä, että meillä on yhteinen koti. Sellainen koti, jossa asumme vain me kaksi. Ei enää ystäviä ja ystävien tyttöystäviä.

Rakas tulee pian kotiin. Sitten meitä on jälleen kaksi. Minun täytyy koittaa hallita itseni paremmin kuin viime päivinä. Olen ollut kiukkuinen, etäinen ja töykeä. Olen ajanut häntä luotani ja samalla odottanut, että saisin suuren määrän hellyyttä ja rakkautta; olen odottanut pojalta sellaista rakkautta, jota minun olisi kuulunut saada lapsuudessa. Sellaista rakkautta, jota ei voi tasa-arvoiselta kumppanilta vaatia. Minä olen toiminut tahtomattani väärin, kykenemättä kontrolloimaan itseäni. Minun on yritettävä kovemmin.

Poika itki eilen.