There goes my pain
There goes my chains
Did you see them fall
There goes this feeling that has no meaning
Taas se sitten tapahtui, vaikka juuri aamupäivällä vannoin, että nyt syön terveellisesti. Aamulla ennen töihinlähtöä otin vitamiiniporetabletin, töissä lajittelun jälkeen leipiä ja kotona puolen päivän jälkeen sämpylän, ruisleivän sekä jogurtin. Sitten jokin niin harmiton vain laukaisi sen. Poikaystävä makasi sängyllä ja pyysi suklaata. Kaivoin levyn laatikosta ja otin itse samalla muutaman konvehdin. Miksi? Eihän neljä nyt paljon ole, mutta minä en ole vieläkään oppinut ehdottomuudesta ulos: päivä on joko hyvä tai huono. Tämä on ehdottomasti huono. Tunnen sen.
Kello on vasta puoli viisi. Jos se olisi enemmän, tästä voisi tulla hyvä päivä. Minun ei välttämättä tarvitsisi syödä enää ja voisin pian käydä nukkumaan. Uni korvaa nälän. Mutta kello tosiaan on vasta puoli viisi. Rakas haluaa, että teemme ruokaa. Ja luultavasti ajaudun myös syömään iltapalaa hänen seurassaan, sillä tuntuu, että nyt en voi alkuunkaan kontrolloida tätä syömistä. Kun kerran aloittaa, on turha lopettaa. Ei vain pysty.
Nyt on mentävä. Kädet hikoavat ja ahdistus kasvaa. Miksi minä tein sen? Miksi minä söin ne suklaat?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Miksi annan tämän ajatuksen ottaa minut valtaani? Miksi koko päivä on pielessä, jos yksi asia ei toimi täydellisesti? Voinko olettaa, että elämä voi olla virheetöntä ja kaunista? Jos en, miksi en voi päästää tästä ajatuksesta irti? Mikä tässä ajatuksessa kiehtoo minua?
Mullakin tulee tuollaisia päiviä, oikeastaan viime aikoina ihan liikaa ollut sellaisia päiviä, että olen syönyt liikaa. Liikaa kaikkea - suklaata, leivoksia. Ja kontrolli tuntuu katoavan.
Post a Comment