Isä, mulla pullopostia ois
Voitko hakea mut täältä pois?
On jo myöhä, mua väsyttää
Parvekkeella tuoksui sade. Isot pisarat löivät tahtia ikkunoihin ja nipistelivät minua jalasta. Minä istuin, hengitin ja kuuntelin. En saanut otetta hetkestä. Olin liian levoton - samalla tavalla kuin tuo ilma ulkona. Sade höykyttää koko kaupunkia ja tekee maisemasta levottoman. Puut kestävät uskomattoman paljon.
Kunpa minussakin olisi niin paljon voimaa. Tahtoisin, että juuret pitäisivät minutkin pystyssä, saisivat kestämään rankat päivät ja pitkään kestävät rankkasateet. Minä en kuitenkaan ole niin vahva kuin tämän pihan männyt tai kauempana siintävät pikkuiset koivut. Ne ottavat vastaan iskun toisensa jälkeen ja seisovat silti yhtä uljaasti. Kun minuun kohdistuu yksikin isku, romahdan täysin.
Riittävä isku taisi nyt olla se, ettei psykiatri soittanut. Minä en taida enää olla kovin merkityksellinen potilas. Se sattuu. Etenkin nyt, kun en oikeasti jaksaisi. Minua itkettää, kun tiedän, että vielä on kaksi täyttä työpäivää edessä. Olisin tarvinnut lääkäriä juuri nyt.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Halusin vaan kirjottaa jollekin jotakin. Olo on lievästi sanottuna yksinäinen. Ensimmäinen psyk.terapiakerta tai oikeestaan vasta arviointi takana ja jäi aika tyhjä olo. Niin hirvittävän ahdistavaa enkä varmaankaan pysty siitä puhumaan poikkiksellekaan. Mutta siis niin.. eipä tässä mitään pointtia ollu. Yrjöily taitaa taas vaan jatkua niin kauan kun joku ottaa kopin..
Post a Comment