To the troubles all around me
I'm caught up and I'm barely breathing
But I'm finding that holding on is harder than never leaving
Sain alkuviikosta lääkkeet virtsaputkentulehdukseen. Ne saavat minut oksentamaan ja nostavat kuumeen. Olen niiden takia kärsinyt myös järkyttävästä pääkivusta. En ole voinut muuta kuin maata sängynpohjalla ja nukkua. Eilen iltapäivällä heräsin siihen, että satoi rakeita; pää oli haljeta kivusta.
En ole voinut kirjoittaa, kun tekstit ovat hyppineet silmissä ja makuuasento on ollut ainoa vaihtoehto. Olen ottanut vain satunnaisia askelia täällä asunnossa. Eilen tosin jouduin lähtemään Helsinkiin. Pyörällä asemalle, junalla Helsinkiin, raitiovaunulla Tukholmankadulle. Jokainen askel järisi päässäni ja silmiin koski. Pääsykoe oli onneksi lyhyt ja saatoin pian suunnata takaisin kotiin nukkumaan. Oksennus tuli heti oven sulkeuduttua. Toivottavasti en nyt pilannut sisäänpääsymahdollisuuksiani.
Kaikki pääsykokeet ovat nyt takana. Toisaalta se on helpottavaa, toisaalta olen hurjan peloissani. Ehkä en lukenutkaan tarpeeksi, ehkä joudun vielä vuoden tekemään töitä ja kärsimään häpeää, kun en päässyt vieläkään opiskelemaan. Ennen kaikkea joudun tuottamaan läheisilleni häpeää, kun minusta ei ole mihinkään. Joudun luultavasti jäämään pois myös töistä tämän ahdistuksen takia. Kuka tällaisesta tytöstä voisi olla ylpeä? Kuka kehtaisi tunnustaa tuntevansa?
Kaiken järjen mukaan minun oloni pitäisi helpottua nyt, kun stressitekijät ovat poissa. Kuitenkin tuntuu vain pahemmalta kuin ennen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Risto: Pupu Tupuna
29.05.2008 - 00:54
"Pupu Tupuna, mä kaipaan sua
nyt kun oon voinut ajatella
kun pääni on pullollaan serotoniinia
ja sinä oot kaukana
ja minä oon lomalla vielä kaksi kuukautta
vieläkö rakastat mua?
jos niin älä tule vielä katsomaan
sillä en halua et näät mut ihan tällasena
oon vielä hajalla ja pyörin rajalla
mut mä suunnistan kohti onnea
sit kun ollaan vanhoja
aion saada taas tunteita
sit kun ollaan viissataa
sit muistellaan vanhoja
kävellään puistossa ei poltella savuja
eikä olla kuin oltas kakskytkaks ja down
ou jea tuo aika ihanin nuoruuden
Pupu Tupuna hei mul ei oo tähän vielä sanoja
mut tässä mä tahtoisin kertoa
jotenkin tosi syvälisellä tavalla
et minkä takia on tärkeetä rakastaa
sitä toista ja pitää siitä huolta
vaikka sillä ei meniskään aina ihan kymmentätuhatta
sitten se lähtis tulemaan pikkuhiljaa
niiku miettien tätä juttua
että kuin huomaamatta me alettais nousemaan kohti kattoa
ja sieltä katon läpi kohti taivaita
ja pyörittäis siellä pilvien välissä
ja silloin pilvestä tulisi lentokone
tekisi taivaalle sydämenmuotoisen savurenkaan
lentäisi sen lävitse ja kirjotaisi sinne:
'Pupu Tupuna hei, sun ei tartte olla musta ollenkaan huolissaan,
sillä niin ku mä oon sanonu nyt jo kerran ja aikasemmin,
aika monta kertaa et mä suunnistan kohti onnea.
Sit kun ollaan vanhoja
aion saada taas tunteita
sit kun ollaan viissataa
Mä suunnistan kohti onnea
sit kun ollaan vanhoja
aion saada taas tunteita
sit kun ollaan viissataa
Puppu Tuppuna..."
en jaksa kirjoittaa mitään, anteeksi. on vain itselläkin niin paha olo. mutta tuon halusin laittaa, vaikka se saikin minut pidättelemään itkua. no niin joo, nyt ne kyyneleet sitten tulivat.
mut sit kun ollaan viissataa
ja kaikki on paremmin
ja me vielä nauretaan tälle kaikelle.
uskotko jos lupaan?
Johanna Kurkelan musiikki on juuri tuollaista, kuten kerroit. Osastolla musiikkiryhmään yksi nainen soitti yhden kappaleen. Olin koko laulun ajan ihan muualla, ajatuksissani. Pysähdytti tajuta, kun se loppui ja istuinkin yhä siinä samalla tuolilla, ympärilläni kymmenen muutakin.
minäkään en valitettavasti kykene sanoihin. oot kuitenkin ajatuksissani päivittäin. pidän peukut ja tarvittaessa varpaatkin pystyssä, että saat opiskelupaikan, mikäli tahdot ja jaksat. tärkeintä olet sinä, sitten vasta opiskelu.
Post a Comment