No, you don't know what it's like
When nothing feel alright
You don't know what it's like
To be like me
Nyt on tupaantuliaiset pidetty. Ihmisiä tuli ja meni, osa myös perui. Ulkopuoliselle tämä asunto on paratiisi: isot huoneet, valtaisat ikkunat, hillitty ja tasapainoinen sisustus. Silloin minäkin jaksoin olla tästä asunnosta iloinen ja ylpeä, kun muut kilvan kehuivat tätä ja istuivat sohvalla seurana. Mutta sitten tuli taas sunnuntai ja tämä, jota kodiksi kutsutaan, alkoi näyttää ahtaalta loukulta, jossa seinät kaatuvat päälle.
Olen käynyt psykiatrisella yli kuukausi sitten viimeksi. Viimeisestä käynnistä taitaa olla tänään tasan puolitoista kuukautta. Peruin yhden ajan korkean kuumeen takia enkä sen jälkeen ole uskaltanut varata uutta. Pitäisi kyllä. Minulla ei ole enää lääkkeitä, vanhat reseptitkin hukkuivat muutossa. Iltaisin tuntuu, ettei uni tule ilman unilääkettä, päivisin tuntuu ettei pärjää ilman mielialanappeja. Täällä asunnossa yöt eivät ole se pelottavin osa vuorokaudesta. Toisen vieressä on turvallista olla, kädenkin saa ympärilleen aina kun haluaa. Toista on iltaisin. Silloin minä vajoan omaan pahaan olooni, pelkoihini ja sekaviin ajatuskuvioihin. En päästä rakasta lähelle, komennan vain pois ja tiuskin. Lopulta tulee itku, joka ei lopu. Se saa raivon ja pelon yhtymään sisimmässäni ja tuntuu kuin itsensä satuttaminen olisi ainoa keino päästä karkuun sitä tunnemyrskyä.
Ehkä tämä ei johdu enää syömishäiriöstä; tässä on taustalla jotain muuta. Silti minusta tuntuu, että kaikki helpottaa ainakin hetkeksi, jos saan taas otteen kontrollista. Olen yrittänyt harjoitella. Yksinäisyys kuitenkin ajaa vanhoihin uomiin - ahmimaan ja oksentamaan. Iltapäivisin minulla on liikaa omaa aikaa, joka kuluu syömällä. Tänäänkin olen ehtinyt syödä pasteijoita ja jäätelöä, vanhat sipsinjämät hävisivät myös. Haluaisin jäädä kotiin sairastamaan, jotta voisin paastota päivästä toiseen ja kuihtua pois. Ruumiillisessa työssä paasto on muutoin täysin mahdoton ajatus.
Kunpa tämä kaikki olisi vain pahaa unta.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment