Lost myself and I am nowhere to be found
Yeah, I think I might break
Lost myself again and I feel unsafe
Minun elämäni alkoi Naistenklinikalla, aivan kuten monen muunkin keskiuusmaalaisen tytön. Mutta sillä ei ole merkitystä, sillä vain minusta kasvoi tällainen – keskeneräinen, sairas, perfektionisti. Kuka olisi voinut silloin aavistaa? Kuinka moni olisi uskonut, että sinä heinäkuisena sunnuntaina maailmaan tullut lapsi kohtaisi elämässään paljon pahaa, olisi valmis itsemurhaan ja pyhittäisi vuosia syömishäiriölle?
Kun katson lapsuusvideoitani, niistä välittyy lämpö, rakkaus ja tavallinen lapsiperheen elämä. Äidin kulta, isin tyttö, siskon pieni - se minä olin. Laitoin kolmivuotiaana ruokaa yhdessä äidin kanssa, pulkkailin sisarten kanssa pihamaalla ja vietin viikonloppuja isän kanssa autotallissa. Silti minä pelkäsin kuolemaa, yksinäisyyttä ja vanhempien menetystä. En ole vieläkään päässyt niistä irti.
Kun tunteet kävivät liian kipeiksi käsitellä, rakensin muurit niiden ympärille. Ja kun muurit alkoivat sortua, otin avukseni perfektionismin. Loin itseeni sairauden, kontrollin ja valheen. Laihdutin, liikuin ja lakkasin elämästä. Kunnes enkeli tuli ja pelasti. Parin vuoden päästä enkelin siivet eivät enää kantaneet ja muurini murenivat jälleen. Anoreksian jäätyä taakse turvauduin bulimiaan juuri ennen vanhojen tansseja. "Minä vain oksennan, jotta en liho. Kykenen lopettamaan tämän, jos haluan. Mutta eihän minun tarvitse, ei näistä muutamista kerroista haittaa ole." Ajatukseni vessassa, ruuan virrattessa paakkuina ulos suustani, olivat ironisia. Kuinka olisin siinä tilanteessa kyennyt lopettamaan? Entä sitten sen jälkeen? En kyennytkään. En edes silloin, kun veri virtasi kurkustani. Painoin vain sormet syvemmälle ja toivoin, että painajainen loppuisi pian.
Nyt minä olen kirjoilla psykiatrian poliklinikalla. Minulla on mielialalääkitys, joka ei toimi halutulla tavalla. Syön, paastoan ja oksennan. Terapialähete on kirjoitettu, terapeuttia vaille valmis. Mutta ehkä minä en olekaan valmis paranemaan?
1 comment:
Kommentoit kivan kommentin blogiini, joten ajattelin tulla vastailemaan tänne. On todellakin ihanaa, että välillä on näitä hyviä päiviä - joinain päivinä kun kehtaa hädin tuskin lähteä ulos turvallisesta kotiovesta.
Sinun tilanteesi kuulostaa todella vakavalta. Oikeasti, paljon voimia sinne! Ja kyllä, tietenkin voit linkittää blogini listaasi.
Post a Comment