Jos on elämäntavoistani kiinni
Miten elän, mitä tilaan, tule mun uniin
Ei saa unta, virrannut on liikaa viini
Kulutan yhtä, täytän toisen tarpeeni
Minun piti taas jättää kirjoittamatta. En vain osannut, en vain voinut. Olen humalassa. Rekorderlig ja Fresita. Olen huomenna krapulassa töissä; jostain syystä millään ei nyt ole mitään väliä. Ajattelen vain vappua ja tulevaa juhannusta. Ajattelen kaikkea sitä, mitä olen saanut aikaan, mitä tulen saamaan aikaan. Näin tänään vääriä ihmisiä, muistin vääriä päiviä, koin vääriä tunteita ja sen jälkeen kaikki on ollut väärin. Siksi tuli juotua liian monta lasillista kuohuviiniä ja siideriä.
Pian tulee ukkonen. Minä haluan istua sateessa parvekkeella, humaltua lisää ja polttaa tupakkaa. Tässä mielentilassa olisin valmis menemään vaikka humalassa töihin, kunhan ei vain tarvitsisi olla niin lähellä todellisuutta. Tekisin ihan mitä vain päästäkseni kauemmas. Tässä tilanteessa kaikki muu tuntuu olevan lähempänä kuin se onni, jota koin vielä muutamia päiviä sitten.
Miksi meidän piti törmätä heihin tänään? Miksi minä katsoin syvemmälle niihin silmiin? Miksi, miksi, miksi? Kysymyksiä kysymysten perään. Minä olen jälleen astumassa harhaan, vaikka minun on hyvä näin. On poika, joka rakastaa ja välittää, tekee kaikkensa puolestani ja pitää minua hyvänä. En minä tarvitse mitään muuta. Miksi minä teen tämän? Miksi tahdon satuttaa sekä itseäni että muita? Miksi kaikki tuntuu niin vaikealta?
Naapurin koira haukkuu. Pelkää ukkosta. Minäkin pelkäsin ennen. Nyt tahtoisin sen vain tulevan lähemmäs. Tahtoisin nähdä salamat ja tuntea jyrinän. Tahtoisin, että se veisi minut hetkeksi pois.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Tuo sinun kommenttisi oli ehkä melkein parasta tässä päivässä, kiitos tyttö <3
Ei ollut tarkoitus pelästyttää sinua. Minäkin olisin ajatellut kuitenkin samoin kuin sinä teit, joten ymmärrän todella hyvin. Silti.
Olen kovin iloinen siitä, että saan olla elämässäsi. Kun lopetit LJ:n pelästyin todella, että en saa kuulla sinusta enää. Minustakin olisi kovin mukava olla tekemisssä muutenkin kuin näin!
Mulla ei ole täällä ketään ihmistä, joka olisi tarpeeksi tukena. Ei edes äiti. Tuntuu hirveältä ja turhaltakin yrittää silti taistella. Tänäänkin aloitin päiväosaston turhautuneena, että menen sitten sinne, kun ei ole muutakaan paikkaa. Mutta huomenna menen sinne enemmän mielelläni, minulle oltiin mukavia. Ja ymmärrettiin paremmin kuin täällä. Olin vain tosi arka siellä.
Post a Comment